Kokouspäivä järven rannalla

Kivennavan maalaismiljöössä, luonnon rauhassa ja järvimaisemien äärellä ajatukset kulkevat vapaasti ja tiimi voi keskittyä olennaiseen. Vuonna 2024 uudistettu maisemasalimme, aito panorama-järvisali, sopii kokouksiin ja koulutuksiin jopa 100 hengelle. Tilaa voidaan jakaa pienempiin osiin, joten tunnelma pysyy sopivana myös pienemmille ryhmille ilman että maisemasta tarvitsee luopua.

Myös istumamukavuus on meillä mietitty. Penkeissä on pehmusteet sekä selkänojassa että istuimessa, ”näissä jaksaa istua koko päivän”.

Tarjoamme valmiit kokouspaketit joko päivän ajaksi tai yöpyen, riippuen siitä kuinka paljon aikaa haluatte varata yhteiseen kehittämiseen ja palautumiseen. Kahvitukset ja ruokailut järjestämme toiveidenne mukaan.

Olimme viettämässä täällä työyhteisön työhyvinvointipäivää. Saimme nauttia todella hyvästä ruoasta ja palvelusta luonnonkauniilla paikalla. Paikka soveltuu hyvin tällaiseen ja esimerkiksi häiden ja muiden perhejuhlien järjestämiseen. Kiva oli käydä. Hyvää kesää Kivennavalle!

Yön yli kokoukset ovat erikoisosaamistamme

Kivennavan yönylipaketissa yhdistyvät kokouspäivän tehokkuus ja kiireetön yhdessäolo. Valmiiseen pakettiin sisältyy kaikki, mitä onnistuneeseen tiimipäivään tarvitaan:

– Aamukahvit ja runsas aamupala
– Energisoiva lähiruokalounas
– Iltapäiväkahvit makean tai suolaisen herkun kera
– Illallinen ja savusauna järvinäköalalla
– Majoittuminen 2 hengen huoneissa tai mökeissä
– Rauhallinen yö ja virkistävä aamiainen
– Lähtölounas ennen paluuta arkeen

Kaikki tämä upeassa maisemassa, järvinäkymien äärellä, perheyrityksen sydämellisellä palvelulla. Tarjoamme tilavat ja tunnelmalliset kokoustilat, lähiruokaa omasta keittiöstämme ja tarvittaessa aktiviteetteja virkistykseksi laajan kumppaniverkostomme avulla.

Jos haluatte yhteistä ohjelmaa, niin onnistuu vaikka karjalanpiirakkapaja, viinitasting, joogaa, pilkkimistä, kyykkäturnaus tai mettäretki.
Erikoisosaamista myös johdon strategiapäiviin

Erikoisosaamista myös johdon strategiapäiviin

Meiltä saat valmiit ohjelmakokonaisuudet myös johdon ja esihenkilöiden strategiapäiviin. Päivien sisältö keskittyy psykologisesti turvallisen työyhteisön rakentamiseen ja vuorovaikutustaitojen kehittämiseen.

Päivän vetäjänä toimii Kaisa, jolla on lisenssit ja osaaminen kunnossa.

Kouluttaja:
Kaisa Pietilä on kouluttajapsykoterapeutti, jolla on pitkä kokemus psyykkisen turvallisuuden rakentamisesta erilaisissa yhteisöissä ja toimintaympäristöissä. Tällä hetkellä Kaisa toimii työnohjaajana ja kouluttajapsykoterapeuttina, pitää yksityisvastaanottoa sekä toteuttaa
tilauskoulutuksia erilaisille yhteisöille.

Ohjelma suunnitellaan yhdessä Kaisan kanssa teidän tavoitteidenne mukaan yksilöille sekä ryhmille. Maustamme ohjelmakokonaisuutta myös esimerkiksi päivällisen yhteydessä Stand Up komiikalla – Pyydä tarjous kokonaisuudesta Meiltä!

Kokousvarusteluumme kuuluu:

  • Oikeasti mukavat pehmustetut penkit, joissa ”jaksaa istua koko päivän”.
  • sopiva kokous- ja koulutustila ryhmäsi koon mukaan
    • pöydät ovat sijoitettavissa toiveidesi mukaan järvisalissamme
  • videotykki ja valkokangas tai taulutelevisio
  • fläppitaulu
  • mikrofonit 2 kpl:tta ja madonnamikki käytettävissä järvisalissamme
  • äänentoisto käytettävissä järvisalissamme
  • maksuton pysäköinti myös kokous- ja koulutusvieraille
  • ilmastointi järvisalissa sekä mökkikokouksissa, myös mökissämme on järvimaisema!
  • wifi
  • videokamera etäyhteyden luomiseen videokokous- ja videokoulutustilaisuuksiin

Ympäröivässä uudessa arboretum tasoisessa puolen hehtaarin kokoisessa ruusupuutarhassamme voit myös pitää ideariihiä ja antaa järvimaiseman inspiroida kokoustasi. Myös kävelykokous on helppo toteuttaa rauhoittavassa ympäristössämme ruusutarhaan tai vaikka laavulle, jonne voimme tuoda myös vaikka nokipannukahvit ja tuoreet omatekoiset leivoksemme !

Erinomainen palvelu ja maittavat ruoat lähes pihapiiristä. Yrityksemme tarpeet huomioitiin todella joustavasti ja kehityspäivämme sujuivat kauniissa ympäristössä todella hyvin. Suosittelen.