Rakennustyöt jatkuvat järvimaisemamme ruusu- ja kivi puutarhassa. Syyskuun ensimmäinen viikko on kulunut istutuksia ja kulkuväyliä rakentaessa. Viimeisiä kiviä astellaan paikoilleen portin pieliin ja istutusaltaisiin.
Puutarhan rakennustyöt aloitettiin heinäkuussa 2024 ja tällä hetkellä istutettuja erilaisia kasvilajeja on pitkälti toista sataa, alppiruusuja, ruusuja, atsaleoja, puita, pensaita, perennoja, viherkasveja, kukkia ja tälle syksylle istutukseen tulee vielä lähemmäs tuhat narssissin ja tulppaanin sipulia.
Ensi kevään kukkaloisto on siis lähes taattua!
Puutarhatyön rakentamisen iloa tuomme esille sosiaalisen median kanavissamme ja nyt myös pidempinä versioina YouTuben puolella. MetsaMan kävi vierailulla tontillamme ja hänen innoittamanaan perustimme myös YouTube tilin Kivennavalle – joten tervetuloa seuraamaan maatilamatkailu perheyrittäjien elämää tässä paratiisissamme myös virtuaalisesti!
Kivennapa YouTube
